under my skin

Kaksi päivää ennakkoäänestyksen alkuun ja Turun Sanomien tilaama kannatuskysely povaa vaalitappiota vasemmistolle. Vasemmistoliiton valtuustopaikat jäisi gallupin mukaan kahdeksaan, mikä kyllä olisi valtava pettymys. Heikki Talvitien siirryttyä demareista meillähän on ollut yksitoista edustajaa nykyisessä valtuustossa, eli takapakkia tulisi melkoisesti.

No, gallupit on yksi juttu ja vaalit toinen, ja kannatuksen lasku mahtuu virhemarginaalin haarukkaan. Pieniltä firmoilta tilatut gallupit ovat myös vuosien mittaan aliarvioineet Vasemmistoliiton kannatuksen, lienee kyse otoksen valikoitumiseen liittyvistä ongelmista. Silti näkymät kyllä huolestuttavat minua. Enemmän kuin huolestuttavat, pikemmin masentavat minua. Minulla elää niin vahvana usko siitä että vahvaa Vasemmistoliittoa ehdottomasti tarvittaisiin tilanteessa missä minä koen että yhteiskunnallinen ilmapiiri koko ajan kovenee. Pääministerimme ärtyneisyys siitä että joku edes haluaa puhua köyhistä on mielestäni aika kuvaava esimerkki, olemme tilanteessa missä pitää puhua innovaatioista ja huippuyksiköistä, ja heikko-osaisista puhuminen on vanhanaikaista. Tämän päivän hesarissa kansanterveyslaitoksen tutkija Timo Partanen puhuu univajeesta uutena kansantautina, ja määrittelee syyksi siihen työelämään liittyvät muutokset. Reagoidaanko tähän tai niihin satoihin vastaaviin uutisiin? Eipä tietenkään, koska ihmisten hyvinvointi ei mahdu kilpailuyhteiskunnan sananvarastoon. Kilpaillessa unen tarve on toissijaista, ja joustavuus on kaikki kaikessa.

Mutta gallupeista siis piti puhua. Kai tässä voi olettaa että kansainvälinen finanssikriisikin pelottaa kansalaisia, ja ihmisten mielikuvissa vasemmistolainen talouspolitiikka merkitsisi suuria menolisäyksiä. Tavallaan se on tottakin, joillekin sektoreille, kuten vanhustenhoitoon, toivomme lisäpanostusta vaikka panostus ei taloudellisessa mielessä maksaisi itseään takaisin. Mutta ennen kaikkea vasemmistolainen talouspolitiikka merkitsee priorisointia, ja vasemmistolaisissa priorisoinneissa ei puhuta pennisilloista tai upouusista kerskakongressihalleista tai toriparkeista, vaan ensisijaisesti kansalaisten hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen panostavista toimenpiteistä. Kokoomushan on onnistuneesti rummuttanut sitä että Turku on kriisissä ja että nyt julkista sektoria pitää leikata ja menoraameja kiristää. Jotenkin on vaan jäänyt taka-alalle että tätä politiikkaa on jo harrastettu aika kauan, eikä sitä politiikkaa jatkamalla näy mitään päätepistettä leikkaamisille ja kiristämisille. Neljä vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa, ja silloinkin puhuttiin leikkausten tarpeesta. No, vaalien jälkeen ryhdyttiin tuumasta toimeen, ja Kokoomuksen johdolla talouden tervehdyttämiseksi tehtiin ns hallitussopimus, jonka allerkirjoittivat kaikki puolueet vasemmistoliittoa lukuunottamatta. Nyt tätä tervehdyttämissopimusta on toteutettu neljä vuotta, ja minun mielestäni on ilmiselvää että Kokoomuksen ajamat menetelmät eivät tuo säästöjä. On kilpailutettu, on ulkoistettu, ollaan myyty ja supistettu. Ja yleinen taloussuhdanne siis on ollut hyvä viime vuosina. Silti nyt rummutetaan sitä että tilanne on vain pahentunut ja että pitää supistaa vielä enemmän. Eikö pian pitäisi tajuta että toimivat peruspalvelut ovat edellytys sille että sosiaalimenot eivät kasva? Eikä pitäisi tajuta että supistamalla näistä kaivamme itsellemme kuoppaa? Ja nyt puhun ainoastaan taloudellisesta perspektiivistä, vielä masentavammaksi tämä supistamispolitiikka muuttuu jos sitä tarkastelee moraalisesta näkökulmasta.

No, täytyy nostaa hattua kokoomuslaisille siinä mielessä että erittäin tehokkaasti ja taitavasti he onnistuvat pelaamaan mielikuvilla, ja saamaan aikaiseksi vaikutelman siitä että heidän ajamat vaihtoehdot ovat pakon sanelemat, ja että niitä vastaan on turha pyristellä. Kyllä minuunkin iskee välillä kyynisyys, ja ajatus siitä että pieni Markus/pieni Turku/pieni Suomi on vain ajopuu, jolle ainoaksi vaihtoehdoksi jää yrittää pysyä pinnalla globalisaation virtauksissa. Turun Sanomien galluplukemat vahvistavat tällaista vaikutelmaa, ja saa miettimään sitä ovatko kaikki muut jo luovuttaneet. Mutta onneksi historiasta löytyy isoja esimerkkejä siitä mitä yhdessä voi saada aikaiseksi, ja onneksi esimerkiksi Turun Vasemmistoliitosta löytyy vielä idealisteja jotka saavat temmattua minutkin mukaansa uskomaan että asioihin voi vaikuttaa. Nyt on vajaa kaksi viikkoa aikaa saada äänestäjätkin uskomaan tähän, ja haluankin toistaa joitakin viikkoja sitten lausumani kehotuksen: tell five to tell five. Jos sinä olet päättänyt äänestää Vasemmistoliittoa tulevissa vaaleissa olet jo tehnyt oikein hyvän ja hienon päätöksen. Mutta tämän lisäksi toivoisin että auttausit vielä sen verran että kerrot tästä päätöksestä viidelle tuntemallesi turkulaiselle, ja kehottaisit heitä tutustumaan vasemmistoliiton ehdokkaisiin. Kaikki ehdokkaat löytyvät osoitteesta www.turunvasemmistoliitto.fi/ehdokkaat.html.