Eilinen Amnestyn keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta oli viimeinen osallistumiseni paneelin ennen vaaleja, ja siinä mielessä olen nyt jälkeenpäin hyvillä mielin koska kerrankin sain paneelissa omasta mielestäni sanottua suunnilleen mitä olin aikonutkin sanoa. Toki tavalliseen tapaan jännitin jonkin verran tuolla lavalla, ja jälkeenpäin olin ihan poikki, tosin se myös varmaan osittain johtui aiheen raskaudesta.
Neljä vuotta sitten olin yleisön joukossa vastaavassa Amnestyn järjestämässä paneelissa, ja eilinen keskustelu oli jossain määrin toistoa siitä tapahtumasta, mikä tietysti on aika masentavaa. Silloin, samoin kuin nyt, paneelista löytyi paljon hyvää tahtoa ja ihan kohtalaisesti tietoakin, mutta neljän vuoden aikana mitenkään hirveän paljon edistystä ei ole tapahtunut. Mutta joitakin asioita kumminkin, ja minä halusin ja haluan nostaa esille ainakin yhden edistysaskeleen.
Toukokuussa 2007 Turku allekirjoitti eurooppalaisen peruskirjan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta paikallishallinnossa.
Kaupungin lehdistötiedote ja linkki asiakirjaan
Mielestäni asiakirja on erittäin hyvä, ja jos siihen pohjautuen saataisiin käytännön järjestelmiä rakennettua niin edistystä voisi oikeasti sanoa tapahtuneen. Asiakirjassa nostetaan mm esille stereotypioden torjumisen merkityksen tasa-arvotyössä, ja allerkirjoittajat sitoutuvat toteuttamaan toimenpiteitä ja kampanjoita ja henkilökunnalle koulutusta joiden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta sukupuolistereotypioiden haitallisesta vaikutuksesta. Mielestäni tasa-arvotyössä juuri tämä on keskeistä, liian helposti sorrumme siihen että esimerkiksi poikien väkivaltainen käytös nähdään asiaan kuuluvana osana mieheksi kasvamista koska maskuliinisuuteen mukamas kuuluu jonkinmoinen ärhentelevä fyysisyyden osoittaminen. Heh, hieno lause…
No, tuo oli aika periaatteellinen esimerkki, ja konkreettisimpiakin tavoitteita tarvitaan. Minä, kuten moni muukin kunnallisvaaliehdokas, olen sitoutunut Amnestyn suosituksiin.
Keskeistä kunnallisella tasolla olisi saada kuntaan naisiin kohdistuvan väkivallan työn koordinaattori. Suuri osa käytännön työstä tehdään kolmannen sektorin suorittamana, ja Turku on mukana rahoittamassa osaa tätä toimintaa. Ongelmana on tietysti se että rahoitus on niukkaa koko ajan kasvavaan tarpeeseen nähden, mikä luonnollisesti vaikeuttaa jatkuvuuden aikaansaamisen työssä. Suurin osa rahoituksesta tulee RAY:n tai asiakasmaksujen kautta. Minulla ei ole tarkkaa kuvaa siitä mitä kolmannen sektorin toimintaa kaupunki on mukana rahoittamassa ja tottakai hyviä kohteita löytyisi loputtomiin. Silti ehkä toivoisin jonkinmoista arvokeskustelua siitä että mitä toimintaa kaupungin tulee rahoittaa, naisiin kohdistuva väkivalta on niin laaja ongelma joka periaatteessa voi koskea ihan jokaista kaupunkilaista, joten tähän toimintaan minun mielestäni kaupungilta pitäisi löytyä halua panostaa rahallisesti. Etenkin jälkitapaamisiin pitäisi mielestäni lähisuhdeväkivaltaa kokeneilla olla nykyistä paremmat mahdollisuudet.
Valtakunnallisella tasolla olisi myös paljon korjattavaa, esimerkiksi turvakotipaikkoja Suomessa on vain noin 100, kun niitä esim. EU:n suositusten mukaan tulisi olla vähintään 600-700. Ruotsissa hallituksen toimeksiannosta perustettiin reilu vuosi sitten maanlaajuinen tukipuhelin jossa ammattilaiset 24h vuorokaudessa vastaavat kysymyksiin lähisuhdeväkivallasta, puhelut numeroon ovat ilmaisia, eikä niistä tule merkintää puhelinlaskuun. Ja lakisäädäntöäkin tulisi mielestäni uudistaa, lievä pahoinpitely tulisi sisällyttää yleisen syytteen alaiseksi rikkeeksi, ja lisäksi mielestäni tulisi olla ilmoitusvelvollisuus myös aikuisiin kohdistuvasta väkivallasta rikoslaissa.
Työtä siis riittää sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Vaikka olenkin idealisti ja uskon että muutoksia voi saada aikaiseksi niin pelkään kyllä että myös neljän vuoden kuluttua on tarvetta kokoontua ennen vaaleja keskustelemaan samasta aiheesta. Toivon silti että silloin olisi tätä kertaa enemmän edistysaskelia raportoitavana siitä mitä valtuustokauden aikana on tapahtunut, ja että edistysaskeleet siinä vaiheessa olisivat konkreettisia tekoja eivätkä ainoastaan hienoja ohjelmia.
No niin, nyt on sitten ennakoäänestys käynnissä. Muutenkin on ihan tarpeeksi jännitystä elämässä tällä hetkellä, huomenna osallistun johonkin Turun Sanomien ”tietävätkö kunnallisvaaliehdokkaat mistään mitään” -juttuun, jossa meidän yleistietoutta kai testataan, pieni pelko puserossa on että menen vastaamaan väärin johonkin milloin Suomi itsenäistyi-tyyppiseen kysymykseen. Tuohon kyllä siis tiedän vastauksen ja kyllä mulla ihan ok yleissivistys on mutta ainahan näitä aukkoja löytyy, enkä edes tiedä mistä aihealueesta meitä tentataan. No, kokemus sekin tulee joka tapauksessa olemaan, riippumatta miten menee.
Tämän lisäksi osallistun Amnestyn paneelikeskusteluun lauantaina, ja kyllä minä senkin koen haasteena koska en nyt erityisesti näistä paneelikeskusteluihin osallistumisista nauti. Tässä tosin on kyse aihealueesta (Turun palvelut ja naisiin kohdistuva väkivalta) jonka koen niin tärkeäksi että paikalla olisin joka tapauksessa, ja olen kumminkin perehtynyt näihin kysymyksiin sen verran hyvin että koen että minulla voisi myös olla keskustelussa jotain sanottavaa. Tilaisuus on lauantaina klo 14-16 uuden pääkirjaston studiossa.
Ja sitten vielä tämän lisäksi oli eilinen Suomi-Itävalta U21 -futiskarsintamatsi. Huikea ottelu (tosin pelin taso ei ollut paras mahdollinen mutta jännitystä riitti), ja huikea tunnelma. Ja joukkue siis teki historiaa etenemällä U21 EM-kisoihin.
Kirjoitin tuossa pari päivää sitten galluptuloksiin liittyen ihan sivulauseessa siitä että epäilin että kansainvälinen finanssikriisi ehkä saa ihmiset äänestämään oikeistolaisemmin, koska Kokoomuksen ja muiden ”nyt meillä ei ole varaa panostaa hyvinvointipalveluihin” kuullostaa vakuuttavalta. Siihen liittyen sitten kirjoitin että lähtökohdan tulisi olla että nyt meillä ei ole varaa olla panostamatta hyvinvointipalveluihin, ja että kyse loppujen lopuksi on priorisoinneista. Haluaisin vielä palata ihan tuohon ihmisten äänestyskäyttäytymiseen, sillä onhan se aika nurinkurinen. Finanssikriisihän on täysin oikeistolaisen markkinafundamentalistisen politiikan seuraamus. Koko asuntolainakupla USA:ssa on lähtenyt paisumaan siitä johtuen että ollaan sokeasti uskottu siihen että markkinat eivät tarvitse mitään säätelyä tai valvomista, vaan ollaan uskottu tai ainakin väitetty että markkinat ohjaavat itse itseään. Siitä syntyi sitten tämä iso kupla jossa lainoja myytiin eteenpäin ja vanhoja lainoja käytettiin uusien lainojen vakuuksina, ja kun asuntojen hinnannuosu tyrehtyi niin kupla puhkesi. Ja nyt kun tämä häikäilemätön markkinausko johti karilleajoon niin kutsutaan valtio ja veronmaksajat apuun.
Tällaisessa tilanteessa tuntuu oudolta että ihmiset haluaisivat turvautua oikeistopuolueisiin kunnallisvaaleissa, sillä onhan tässä paikallisen tason ulkoistamisessa kyse ihan samanlaisesta markkinauskosta joka globaaleilla markkinoilla nyt on johtanut kriisiin. Ja kuten jo kirjoitin tuossa aikaisemmassa tekstissäni, myös paikallisella tasolla ollaan jo saatu kokea että oikeistolaiset talousmenetelmät eivät tuo säästöjä kunnalle ja veronmaksajille, ne vain ohjaavat rahat yksityisille toimijoille ja heikentävät palvelujen laatua. Ehkä olisi jo aika irtaantua tästä sokeasta markkinauskosta?
Olen vältellyt Kauhajokitapahtumasta kirjoittelua koska politiikasta kirjoittaminen tapahtumaan liittyen on tuntunut opportunistiselta, politiikan tekeminen ihmisten surun keskellä on tuntunut hieman arvelluttavalta. Asiaan on myös vaikuttanut se ett itselläni on tosi vaikea suhtautua esimerkiksi sisäministeri Anne Holmlundin eroa vaativiin puheisiin nyt tapahtuman jälkeen. Syyllisten ja syntipukkien etsiminen tuntuu minun silmissäni aika yksinkertaiselta tavalta reagoida tällaiseen kriisiin. Tässä on mielestäni kyse yhteiskunnallisesti suuremmista asioista, ja minä tulkitsen erovaatimukset voimattomuuden tunteen esille tuomana turhautuneisuutena enemmän kuin kypsänä tapana yrittää käsitellä tapahtumaa.
No, minun täytää kai tässä vaiheessa myöntää että en ole oikein seurannut Holmlundiin liittyvää keskustelua ja onhan se mahdollista että joku toinen henkilö hänen asemassaan saisi enemmän aikaiseksi, ehkä erovaatimukset ovat aiheellisia ja minä en itse niitä osaa esittää koska en ole tarpeeksi perehtynyt hänen työhönsä. Silti keskeisempää minun mielestäni tulisi olla laajempi keskustelu siitä mikä synnyttää tällaisia tapahtumia, ja onhan tätä keskustelua jonkin verran käytykin. Itse keskustelun sisältö ei ole tuonut esille uusia asioita, mutta koko pointti taitaakin olla siinä että tällaisen tapahtuman jälkeen yhä useampi on valmis kuuntelemaan kun Stakesin tutkijat tai nuorten kanssa työskentelevät nostavat esille huolensa. Tähän liittyykin oma opetukseni jonka Kauhajoen jälkimainengeissa olen ymmärtänyt: järkevä politiikko tai asioista huolissaan oleva osaa olla hyvällä tavalla opportunisti. Tärkeiden asioiden ajamiseksi tarvitaan myös jonkinmoista häikäilemättömyyttä, ihmiset ovat nyt joutuneet kokemaan ison surun mutta tätä surua voi käyttää hyödyksi yhteiskunnan inhimillistämiseksi. Nyt enemmän kuin koskaan pitää puhua siitä kuinka tänään meidän yhteiskunnassa tuetaan ennen kaikkea heitä jotka jo pärjäävät, ja että he jotka eivät tähän pärjäävän nuoren malliin mahdu voivat yhä huonommin. Myös aselain tiukentamista ja muuta vastaavaa tulee mielestäni ajaa yhä määrätietoisemmin. Mutta sisäministerin erottamisesta en ole niinkään varma. Minun pelkoni on että jos energia nyt kohdistetaan Holmlundin erottamisen vaatimiseen niin voidaan menettää mahdollisuus saada jotain kokonaisvaltaisempaa aikaiseksi.
Eli: Vasemmistoliitto ajaa pienempiä ryhmäkokoja kouluihin, me ajamme ennaltaehkäisevää otetta sosiaalityöhön ja resursseja oppilashuoltoon. Me ajamme yhteiskuntaa jossa kahtiajakoa yritetään kontrolloida, jossa heikommassa asemassa olevista pidetään huolta. Me uskomme että tasa-arvoisempi yhteiskunta on mahdollinen.
