Neljä vuotta sitten taisin saada jotain tyyliin 70 ääntä, määrä joka itse asiassa silloin oli oikein positiivinen yllätys. Silloin olin aika äskettäin muuttanut Turkuun, ja paikallispolitiikantuntemukseni oli aika hataralla pohjalla. Taisinkin silloin ennen kaikkea saada ääniä sillä että tutut tai puolitutut ajattelivat minun olevan hyvä tyyppi.
Valtuustoon en tietysti sellaisella äänimäärällä päässyt mutta silti itse uskaltaisin väittää että olen osoittanut olleeni näiden 70 henkilön luottamuksen arvoinen. Jos esimerkiksi aikaa käytetään mittarina, niin varovaisen arvioni mukaan olen käyttänyt aikaani poliittiseen toimintaan vähintään viisi tuntia viikossa. Neljän vuoden aikana tämä tekee yli 1000 tuntia, eli tämän arvion mukaan yksi ääni toi mukanaan yli 15 tuntia poliittista aktiviteettia minun puoleltani. No, tämähän ei kerro mahdollisista aikaansaannoksista yhtään mitään, mutta ehkä silti siitä että olen ottanut viime vaaleissa saamani luottamuksen erittäin tosissani, mahtavatko muut ehdokkaat tarjota yhtä hyvää aika/ääni -suhdetta?
Valtuustoon päästäkseni minun tulisi kolmin- tai nelinkertaistaa äänimääräni viime vaaleista ja kyllähän minun realistina täytyy sanoa että tämä on aika epätodennäköistä. Minun on vaikea kuvitella mistä nämä kaikki äänet tulisivat, ennen kaikkea kun ottaa huomioon että suuri osa heistä jotka viimeksi äänestivät minua taisivat olla Åbo Akademin opiskelijoita jotka nyt ovat jo ehtineet valmistua ja muuttaa muualle. Viimeksi olin lisäksi Annika Lapintien ohella ainut ”ruotsinkielinen” ehdokas, kun meitä nyt on neljä, eli tämäkin taitaa vaikuttaa minun omaan vaalitulokseen. Mutta oman pärjäämiseni puolesta tällä kertaa puhuu tietysti se että minulla nyt on takana neljä erittäin aktiivista vuotta. Olen mielestäni tehnyt hyvää työtä, ja luulisin että nyt voin saada myös muita kuin ”hyvä tyyppi” ääniä. Ja itse asiassa olenkin nyt kampanjan aikana törmännyt ihan minulle tuntemattomiinkin ihmisiin jotka ovat sanoneet äänestäneensä/äänestävänsä minua, ja monet kaverit ovat myös minua optimistisempia minun läpimenoni suhteen. Eli mahdotonta läpimeno ei ole, mutta siihen tosiaan tarvitsen niitä ääniä, eli jos sinä joka luet tämän et ole vielä päättänyt ketä äänestät niin voisit ehkä harkita minua?
Hmm, tuollaisen pyynnön jälkeen kai pitäisi keksiä argumentteja sille että minä olen äänien arvoinen ehdokas. Ilkka Kanervaa mainostetaan näissä vaaleissa ihmisenä. No, minäkin olen ihminen, ja kaiken lisäksi aika hyvän arvostelukyvyn ja korkean moraalin omaava ihminen. Heh, kampanjan viime hetkillä sorrun populistiseen törkykampanjointiin, ensin Mäenpää ja nyt Kanerva…
Nojoo, jos silti ihan lyhyesti yritän vastata kysymykseen Miksi Markus. Tuosta omasta järkevyydestäni olen puhunut jo jossain vaiheessa, mutta toistetaan se nyt silti, olen järkevä tyyppi ja vaikka blogissa nyt välillä vitsailen asioista niin poliittiset päätökset otan erittäin tosissani. Äänestyspäätöksensä jo tehnyt kaveri joka kuuluu heihin jotka luulevat minun nyt pääsevän valtuustoon perusteli oman luulonsa sillä että ainakin tuttavapiirissä minua pidetään ennen kaikkea luotettavana. Minä ehkä en ole maailman karismaattisin puhuja tai räiskyvin tyyppi, mutta olen vilpitön ja rehellinen ja kun lupaan että yritän tehdä parhaani ihmiset myös luottavat siihen ja uskovat että voin saada jotain aikaiseksi. Sitten jos vielä lainataan Kokoomuksen käyttämiä sloganeita niin heidän tekijänaisia ja miehiä sopii minuun aika hyvin, minä osaan olla aika aikaansaava, ja esimerkiksi viimeisten vuosien aikana olen järjestänyt kaikkea mahdollista vuosittaisista musiikkifestivaaleista (törttöilyrock) vasemmistotapaamisiin ja keskustelutilaisuuksiin, olen perustanut (ja haudannut) nettilehden (kramp), olen herättänyt henkiin nukkuvan puolueosaston Åbo Gröna Vänsterin, olen mukana tekemässä kulttuurilehteä (Magasin Brun), toimin lukuisissa järjestöissä ja luottamustoimissa, olen mukana monessa. Eli jos äänestät minua äänesi menee aktiiviselle toimijalle ja tekijälle, joka silti myös osaa pysähtyä ja ajatella asiat läpi kunnolla.
Tuohon päättyy tämän vuoden vaalikampanjani. Kiitos kaikille ihanille ihmisille tuesta ja kannustuksesta, kiitos hienoille kanssaehdokkaille joita olen tavannut toreilla ja tapahtumissa. Ja kiitos teille jotka äänestävät/äänestivät minua, äänensä antaminen on iso luottamuksen osoitus ja arvostan sitä erittäin paljon.
Kaikille tukijoille/lukijoille vielä tiedoksi että Vasemmistoliiton vaalivalvojaiset ovat Ravintola Koulussa huomenna kello seitsemästä eteenpäin. Itse ilmaannun paikalle heti kun olen saanut Peltolan Ammatikoulun vaalialueen äänet laskettua, eli joskus puoli kymmenen aikoihin ehkä. Olisi kiva saada purkaa jälkivaalifiiliksiä yhdessä, eli tervetuloa kaikki sinne.