Puh, skönt att ha valet undanstökat, känner mej helt däckad nu och inser att det hela nog har varit riktigt påfrestande för mej. Inspirerande och kul men tungt. Som jag förutspådde kände jag mej ganska nedstämd när rösterna började räknas, jag har under de senaste valen varit viceordförande valnämnden i ett väldigt högersinnat distrikt. Funderade när vi var klara på att helt låta bli att kolla valresultatet och bara cykla hem och lägga mej men ville nog sen trots allt höra hur det sist och slutligen gick, så jag for iväg på vår valvaka. Och där fick jag sen ämnen att glädjas över, flera unga vänsterkandidater gjorde verkligt bra val, och jag är riktigt stolt över hur vi ÅGV:are klarade oss. Från förra kommunalvalets ca 70 röster till närmare 400 nu, med tanke på att ingen av oss är äldre än 30 år så tycker jag det är ett fint resultat. Speciellt imponerande är så klart Lis 175 röster, och Li blev nu suppleant i fullmäktige.
Att 105 människor (ja eller 104, jag röstade på mej själv…) valde att lägga sin röst på mej känns också mäktigt, tack massor alla! Valet gick egentligen precis som jag hade hoppats för egen del, med det här resultatet kan jag fortsätta ett normalt liv på egna villkor men jag fick ändå tillräckligt med röster för att också i fortsättningen känna att jag har förtroende att vara med och påverka inom Vf:s kommunorganisation. Så jag hoppas att ingen av er som röstade på mej tycker att rösten gick till spillo iom att jag inte blev invald, jag ser det inte så.
Trots många glädjeämnen så finns det nog orsaker att vara nedstämd också. Vf:s nationella resultat, samlingspartiets och sannfinländarnas frammarsch, allt möjligt sånt. Och på det lokala planet, som mitt fokus nu har varit på, så blev jag nog ledsen över många saker. Flera av de kandidater jag tycker skulle ha varit förtjänta av att klara sej riktigt bra fick nöja sej med några tiotals röster, medan andra som bara är yta och inget innehåll håvade in enorma mängder röster. Vf:s interna ordning är jag på det stora hela någorlunda ok med, fast en del duktiga kandidater fick för få röster, men att Tommi Parkko från de gröna som jag skrev om för ett par dagar sen bara fick 70 röster känns fel, i mina ögon är han både en bra typ och dessutom verkligt duktig. Och liknande exempel finns det mycket fler av vilket känns tråkigt.
Menmen, så fungerar det och jag får tyvärr inte välja fullmäktiges sammansättning. För min egen del fortsätter det lokalpolitiska arbetet nu med att inom Vf behandla nästa års budgetförslag, med kulturnämnd och undervisningsnämndens svenska sektion, med torgparkering och vad som nu kommer upp på agendan. Dessutom ska jag börja söka jobb nu eftersom jag tänker sluta vid Åbo Akademi vid årsskiftet. Hur jag förhåller mej till att arbeta i någon nämnd under nästa fullmäktigeperiod beror på hur arbetssökandet går, nu finns här ungefär en månad tid att få saker att klarna.
Min blogg tror jag att jag tänker sluta med, men kanske jag ännu kommer med några inlägg innan jag lägger ner den. Åbo Gröna Vänster har en bloggfunktion på abogronavanster.wordpress.com, så där skriver vi säkert vidare om vad som är på gång inom ÅGV. Till sist ännu ett tack till alla som röstade på oss för förtroendet!
Neljä vuotta sitten taisin saada jotain tyyliin 70 ääntä, määrä joka itse asiassa silloin oli oikein positiivinen yllätys. Silloin olin aika äskettäin muuttanut Turkuun, ja paikallispolitiikantuntemukseni oli aika hataralla pohjalla. Taisinkin silloin ennen kaikkea saada ääniä sillä että tutut tai puolitutut ajattelivat minun olevan hyvä tyyppi.
Valtuustoon en tietysti sellaisella äänimäärällä päässyt mutta silti itse uskaltaisin väittää että olen osoittanut olleeni näiden 70 henkilön luottamuksen arvoinen. Jos esimerkiksi aikaa käytetään mittarina, niin varovaisen arvioni mukaan olen käyttänyt aikaani poliittiseen toimintaan vähintään viisi tuntia viikossa. Neljän vuoden aikana tämä tekee yli 1000 tuntia, eli tämän arvion mukaan yksi ääni toi mukanaan yli 15 tuntia poliittista aktiviteettia minun puoleltani. No, tämähän ei kerro mahdollisista aikaansaannoksista yhtään mitään, mutta ehkä silti siitä että olen ottanut viime vaaleissa saamani luottamuksen erittäin tosissani, mahtavatko muut ehdokkaat tarjota yhtä hyvää aika/ääni -suhdetta?
Valtuustoon päästäkseni minun tulisi kolmin- tai nelinkertaistaa äänimääräni viime vaaleista ja kyllähän minun realistina täytyy sanoa että tämä on aika epätodennäköistä. Minun on vaikea kuvitella mistä nämä kaikki äänet tulisivat, ennen kaikkea kun ottaa huomioon että suuri osa heistä jotka viimeksi äänestivät minua taisivat olla Åbo Akademin opiskelijoita jotka nyt ovat jo ehtineet valmistua ja muuttaa muualle. Viimeksi olin lisäksi Annika Lapintien ohella ainut ”ruotsinkielinen” ehdokas, kun meitä nyt on neljä, eli tämäkin taitaa vaikuttaa minun omaan vaalitulokseen. Mutta oman pärjäämiseni puolesta tällä kertaa puhuu tietysti se että minulla nyt on takana neljä erittäin aktiivista vuotta. Olen mielestäni tehnyt hyvää työtä, ja luulisin että nyt voin saada myös muita kuin ”hyvä tyyppi” ääniä. Ja itse asiassa olenkin nyt kampanjan aikana törmännyt ihan minulle tuntemattomiinkin ihmisiin jotka ovat sanoneet äänestäneensä/äänestävänsä minua, ja monet kaverit ovat myös minua optimistisempia minun läpimenoni suhteen. Eli mahdotonta läpimeno ei ole, mutta siihen tosiaan tarvitsen niitä ääniä, eli jos sinä joka luet tämän et ole vielä päättänyt ketä äänestät niin voisit ehkä harkita minua?
Hmm, tuollaisen pyynnön jälkeen kai pitäisi keksiä argumentteja sille että minä olen äänien arvoinen ehdokas. Ilkka Kanervaa mainostetaan näissä vaaleissa ihmisenä. No, minäkin olen ihminen, ja kaiken lisäksi aika hyvän arvostelukyvyn ja korkean moraalin omaava ihminen. Heh, kampanjan viime hetkillä sorrun populistiseen törkykampanjointiin, ensin Mäenpää ja nyt Kanerva…
Nojoo, jos silti ihan lyhyesti yritän vastata kysymykseen Miksi Markus. Tuosta omasta järkevyydestäni olen puhunut jo jossain vaiheessa, mutta toistetaan se nyt silti, olen järkevä tyyppi ja vaikka blogissa nyt välillä vitsailen asioista niin poliittiset päätökset otan erittäin tosissani. Äänestyspäätöksensä jo tehnyt kaveri joka kuuluu heihin jotka luulevat minun nyt pääsevän valtuustoon perusteli oman luulonsa sillä että ainakin tuttavapiirissä minua pidetään ennen kaikkea luotettavana. Minä ehkä en ole maailman karismaattisin puhuja tai räiskyvin tyyppi, mutta olen vilpitön ja rehellinen ja kun lupaan että yritän tehdä parhaani ihmiset myös luottavat siihen ja uskovat että voin saada jotain aikaiseksi. Sitten jos vielä lainataan Kokoomuksen käyttämiä sloganeita niin heidän tekijänaisia ja miehiä sopii minuun aika hyvin, minä osaan olla aika aikaansaava, ja esimerkiksi viimeisten vuosien aikana olen järjestänyt kaikkea mahdollista vuosittaisista musiikkifestivaaleista (törttöilyrock) vasemmistotapaamisiin ja keskustelutilaisuuksiin, olen perustanut (ja haudannut) nettilehden (kramp), olen herättänyt henkiin nukkuvan puolueosaston Åbo Gröna Vänsterin, olen mukana tekemässä kulttuurilehteä (Magasin Brun), toimin lukuisissa järjestöissä ja luottamustoimissa, olen mukana monessa. Eli jos äänestät minua äänesi menee aktiiviselle toimijalle ja tekijälle, joka silti myös osaa pysähtyä ja ajatella asiat läpi kunnolla.
Tuohon päättyy tämän vuoden vaalikampanjani. Kiitos kaikille ihanille ihmisille tuesta ja kannustuksesta, kiitos hienoille kanssaehdokkaille joita olen tavannut toreilla ja tapahtumissa. Ja kiitos teille jotka äänestävät/äänestivät minua, äänensä antaminen on iso luottamuksen osoitus ja arvostan sitä erittäin paljon.
Kaikille tukijoille/lukijoille vielä tiedoksi että Vasemmistoliiton vaalivalvojaiset ovat Ravintola Koulussa huomenna kello seitsemästä eteenpäin. Itse ilmaannun paikalle heti kun olen saanut Peltolan Ammatikoulun vaalialueen äänet laskettua, eli joskus puoli kymmenen aikoihin ehkä. Olisi kiva saada purkaa jälkivaalifiiliksiä yhdessä, eli tervetuloa kaikki sinne.
Jo tässä vaiheessa tiedän mikä oma tunnelmani tulee olemaan sunnuntaina ääntenlaskun alettua. Sunnuntaina tulen olemaan turhautunut ja tuskastunut. Olen nyt istunut vaalilautakunnassa aika monet vaalit, ja joka kerta ääniä laskiessani nämä tunteet ovat olleet päällimmäisinä, ihan riippumatta siitä miten omat suosikkiehdokkaani ovat pärjänneet. Tälläkin kertaa olen aika varma siitä että tuskastuneisuus ja turhautuneisuus pukkaa pintaan viimeistään siinä vaiheessa kun itse avaan ensimmäisen äänestyslipun johon huomaan äänestäjän raapustaneen jonkun minun inhokkiehdokkaani numeron. Hölmö äänestyskäyttäytyminen tulee nimittäin niin konkreettiseksi kun näen että joku tosiaan on vaivautunut paikan päälle kirjoittaakseen jonkun ällöukon numeron äänestyslippuun. Masentavaa, äänestäkää nyt hyvät ihmiset vaikka mieluummin tyhjää kuin huonoa ehdokasta…
Ajattelin ensin listata kaikki inhokkiehdokkaani tähän, mutta päätin sitten että tällä kertaa yrittäisin positiivisempaa lähestymistapaa. Ehkä tällä tapaa itsekin pystyn näkemään ne hyvät asiat sitten sunnuntaina. Eli nyt teen sitten tähän listan joistakin eri puolueiden omasta mielestäni hyvistä ehdokkaista. Aika sattumanvaraistahan kyllä on kehen minä olen törmännyt viime vuosien aikana, mutta ei se mitään, valintakriteerinikin ovat aika sattumanvaraisia eli tämä lista nyt loppujen lopuksi ei ole oikeastaan minkään arvoinen…
Vasemmistoliitosta löytyy jokunen ehdokas jonka näkemyksiä minä en jaa, mutta suuri osa ehdokkaista on sellaisia joita voisin harkita äänestäväni. Pirjo Rinteen ja Mirja Kautosen nostan tässä yhteydessä esille, koska olen kokenut että he ovat olleet erityisen kannustavia esimerkkejä minulle tullessani mukaan puoluetoimintaan. Neljä vuotta sitten olin ajoittain aika hukassa (no, kyllä minä vieläkin voin olla hukassa, mutta nyt ainakin tiedän keneltä kannattaa kysyä ja mitä jos tarvitsen neuvoja) ja kokeneempien kannustus oli tärkeässä osassa siinä että koin puoluetoiminnassa mukana olemisen mielekkäänä. Eli Pirjo ja Mirja ovat hyviä ehdokkaita ja hyviä tyyppejä, kaksi monen joukossa puolueessamme.
Sitten kommunistinen puolue. Aika moni heistä on tuttu tai puolituttu, mutta kai puheenjohtaja Kaija Kiessling on ehdokkaista se joka kuulemissani puheenvuoroissa on vaikuttanut pätevimmältä. Hyviä tyyppejä puolueessa on varmaan paljonkin mutta itse olen sen verran perusrauhallinen että koen että räväköitäkin mielipiteitä on hyvä osata esittää maltillisesti.
Hmm, RKP. Kyllä minä ihan aidosti pidän Stefan Wallinista, enkä pahastu siitä että hänet valitaan valtuustoon. Sama itse asiassa pätee Christel von Frenckell-Rambergiin, vaikka hänen kohdallaan arvomaailma on jo aika kaukana omastani. Ja sitoutumaton ehdokas Mira Karrasch on erittäin mukava työkaverini jonka ajatukset aika monessa asiassa lienevät erittäin kaukana RKP:n oikeistolaisimpien ehdokkaiden ajatuksista, eli Mirallekin toivon vaalimenestystä.
Sitten Vihreät. Sielläkin on tosi paljon hyviä tyyppejä ehdolla, mutta heidän listoilta voisivat esimerkiksi Tommi Parkko ja Elina Rantanen mielestäni päästä läpi. Parkko on mielestäni tehnyt hyvää työtä Kulttuurilautakunnassa, Rantanen on toiminut ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa sekä valtuustossa ja olen tavannut hänet jossain Meidän Turku -tilaisuudessa, ja pätevältä hänkin vaikuttaa. Plussana Rantasella myös nopea reagointi tuohon kestovaippahässäkkään pari viikkoa sitten.
Huhhuh, tämä olikin vaikeampaa kuin mitä kuvittelin. Nyt on vuorossa Kokoomus. Pauli Kossila nyt ajattelee puolueensa linjasta poikkeavalla tavalla esimerkiksi Raunistulan kaavasta tai kulttuurista ylipäänsä, mutta… …no, vaikeaa tämä on. Kokoomuksesta olisi kyllä erittäin helppo listata inhokkeja, ja heidän ehdokaslistaa katsoessani tunnen nytkin tuota turhautuneisuuden tunnetta joka tullee nousemaan pintaan ääniä laskiessa. Noh, ehkä kolmikko Maija Perho, Minna Arve, ja Klaus Rytöhonka voisi olla ok. Täyttä hakuammuntaa tämä, ei minulla itse asiassa ole tarkkaa kuvaa näiden pätevyydestä, Rytöhonkakin pääsi mukaan ainoastaan futistaustansa ansiosta koska futis on kivaa… Kyllä varmaan Kokoomuksellakin on ihan hyviä ehdokkaita, mutta en ole tarpeeksi perillä heistä tietääkseni ketä.
No, se kyllä siis pätee muihinkin puolueisiin. Vasemmistoliiton tunnen hyvin, Vihreitä ja Kommunisteja tapaan aina vähän väliä eri tapahtumissa, ja RKP:tä tunnen aika hyvin kielitaustastani johtuen. Muiden kanssa liikun ihan eri piireissä, ja haluaisin perustaa nämä listaukseni omakohtaisiin kokemuksiin.
No, jatketaan. Itsenäisyyspuolueesta en osaa sanoa yhtään mitään. Senioripuolueen Urmas Mikkosen kanssa olin jakamassa jumbosijaa Turun Sanomien nuorisotietovisassa, ihan vekkulilta ja hauskalta tyypiltä hän vaikutti.
Demarit, totatota. Piia Elo on vaikuttanut hyvältä ehdokkaalta, ja Kristian Karrasch on RKP:n Mira Karraschin kanssa naimisissa ja varmasti hyvä tyyppi myös.
Eteenpäin. Tai siis hmm. Törmäsin Keskustaan (olen näitä käynyt läpi numerojärjestyksessä) ja huomaan ensinnäkin että minun pitäisi mennä nukkumaan jo ja toisekseen että tässä vaiheessa arpominen menee jo niin pitkälle että suosikkiehdokaskriteeri olisi jotain tyyliin ”hauska nimi” tai vastaavaa, ne ehdokkaat jotka Keskustan listalta tiedän eivät ole minua millään tavalla vakuuttaneet. Pitää taas sanoa että varmaan hyviä tyyppejä löytyy silti.
Työväenpuolueesta olen kyllä tavannut molemmat ehdokkaat Luukkonen, ihan mukavilta ja järkeviltä muistaakseni ovat vaikuttaneet. Sitten tulevat Perussuomalaiset, Kristilliset, Sinivalkoiset ja vielä yksi valitsijayhdistyksen ehdokas. Ehkä joku Kristillinen tuonne valtuustoon mahtuisi ja tuosta valitsijayhdistyksestä en tiedä mitään. Perussuomalaiset ja SKS saisivat minun puolestani jäädä äänittä.
Heh, vähän loppui into tässä loppua kohden, mutta tulipahan ainakin selattua läpi muiden puolueiden ehdokaslistat. Kyllä täytyy sanoa että meidän Vasemmistoliiton lista on vahva tässä vertailussa, jos minä saisin päättää niin vähintään puolet meistä menisi heittämällä valtuustoon…
Jag och Olavi Mäenpää går a long way back, jag kände till honom redan innan jag flyttat till Åbo och under mitt första år här satte jag och min dåvarande studiekompis Mathias igång en kampanj “hoitoon, ei eduskuntaan”, som hade med Mäenpää att göra. Första gången vi träffades personligen var när jag överräckte ett kramp –award åt honom, och jag kommer väldigt levande ihåg den träffen. Priset, som var uppkallat efter en webbtidning vi sysslade med, delades ut för att uppmärksamma olika i våra ögon suspekta företeelser eller individer och var en k-bokstav byggd av aluminiumfolie och tomma hushållspappersrullar. Det tog faktiskt en ganska lång stund för Mäenpää att inse att priset kanske inte var något att vara stolt över, i samband med överräckandet av priset läste jag upp en prismotivering där poängen var något i stil med att han med sin verksamhet underlättar arbetet mot rasistiska attityder eftersom han ger rasismen ett fult ansikte att rikta arbetet mot. Fotoserien från överräckandet var ganska talande men också så här i efterhand ganska ledsam, i början är det en glädjestrålande Mäenpää men när jag har kommit halvvägs in i motiveringen förvrids ansiktet och hela hans hållning ändras och händerna knyts ihop.
Mäenpää var en av orsakerna att jag började följa Åbopolitiken mera aktivt och till att jag för fyra år sedan valde att ställa upp i kommunalvalet. Prismotiveringen jag läste upp för honom för fyra år sedan var kanske inte så värst djupsinnig, men ju mera jag tänker på det desto tydligare blir det för mej att motiveringen sist och slutligen stämde in väldigt väl åtminstone för min del. Mäenpää är så fanatisk att den komplicerade politiken blir väldigt konkret, här har man en svartvit fiende att vara upprörd över och rikta in sin ilska mot. En enkel fiende iom att jag kan känna mej säker på att ingen jag respekterar kan ifrågasätta mina åsikter om honom. Och fast jag idag också kan se honom som en tragisk och ledsam figur så kan han fortfarande göra mej riktigt arg och obstinat. I samband med kommunalvalet för fyra år sedan deltog vi i en paneldebatt dit Mäenpää kom lite försenad, och min upprymdhet när jag såg hur han ryggade tillbaka när han kände igen mej och lät bli att komma och skaka hand fast han hade skakat hand med alla andra panelister var väl en lite barnslig reaktion. Egentligen tycker jag nog att det är fånigt att vara nöjd över att ha sårat någon, trots att denna någon är en person som Mäenpää. Liknande saker har efter det upprepats några gånger under de senaste åren, och nu i lördags satt vi igen i samma paneldebatt när vi i biblioteket deltog i Amnestys diskussion om våld i närförhållanden.
Som jag sa så väcker Mäenpää fortfarande väldigt stor ilska i mej, och under panelen var det flera tillfällen då jag höll på att gå till barnsliga angrepp mot honom. Med barnsliga menar jag riktigt barnsliga, som exempel när panelledaren presenterade oss panelister och sade att vi placerats vid bordet enligt en politisk höger-vänster –skala, kommunisterna satt längst till vänster och Mäenpää längst till höger. Detta protesterade Mäenpää mot och sa att han inte alls är mest höger. På vilket jag höll på att svara nånting i stil med ”om vissa värderingar skulle vara som grund så borde du sitta ännu mycket mycket längre till höger, på andra sidan ytterväggen, och personligen skulle jag inte ha något emot det”. Heh, piken verkar ännu fånigare så här nedskriven än vad jag då tänkte den skulle vara. Men anyway, poängen var att jag vid flera tillfällen kände mej lockad att provocera honom, men att jag den här gången lyckades låta bli att göra det, mest för att jag insåg att ett viktigt debattämne hamnar i skymundan om diskussionen blir till att handla om personangrepp mot Mäenpää.
Mäenpää är ett väldigt komplicerat fenomen och periodvis kommer jag fram till att det bästa man kan göra är att ignorera honom, för han drar ju nog också nytta av all uppmärksamhet han får. Att jag här målar upp honom som lite av ett ledsamt fall gör kanske att han verkar ofarlig, men det är han inte, det ska nog poängteras att han har ställt till med väldigt mycket skada i den här staden. Men samtidigt känns det som att det där med att ignorera honom är ganska hopplöst, det är för sent att hindra honom från att få synlighet, och då är det enda man kan göra att visa att man själv inte accepterar vad han står för. Så min slutsats har nog blivit att det är vad jag tänker fortsätta göra, men att jag, precis som i lördags, skall försöka vara smart med det hela och inte låta protesterandet bli alltför emotionellt. Och sen får man ju inte heller i sin personfokusering på Mäenpää glömma att försöka granska vilka faktorer som ligger bakom att en typ som han kan få så mycket röster som han får, det var kanske det jag syftade på med min kommentar om Mäenpää som ett komplicerat fenomen. Dvs han personligen är egentligen inte så värst komplicerad, men den genklang han ändå väcker är svårare att tackla.
Jag antar att risken för att få min blogg översvämmad av rasismspam ökar ganska markant med det här inlägget, det samma hände med vårt kramp-forum då i tiden. Skillnaden är den att vår webmaster där tog bort allt sånt manuellt, medan jag här i bloggen modererar kommentarerna på förhand. Så det ska väl inte bli så farligt?
Eilinen Amnestyn keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta oli viimeinen osallistumiseni paneelin ennen vaaleja, ja siinä mielessä olen nyt jälkeenpäin hyvillä mielin koska kerrankin sain paneelissa omasta mielestäni sanottua suunnilleen mitä olin aikonutkin sanoa. Toki tavalliseen tapaan jännitin jonkin verran tuolla lavalla, ja jälkeenpäin olin ihan poikki, tosin se myös varmaan osittain johtui aiheen raskaudesta.
Neljä vuotta sitten olin yleisön joukossa vastaavassa Amnestyn järjestämässä paneelissa, ja eilinen keskustelu oli jossain määrin toistoa siitä tapahtumasta, mikä tietysti on aika masentavaa. Silloin, samoin kuin nyt, paneelista löytyi paljon hyvää tahtoa ja ihan kohtalaisesti tietoakin, mutta neljän vuoden aikana mitenkään hirveän paljon edistystä ei ole tapahtunut. Mutta joitakin asioita kumminkin, ja minä halusin ja haluan nostaa esille ainakin yhden edistysaskeleen.
Toukokuussa 2007 Turku allekirjoitti eurooppalaisen peruskirjan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta paikallishallinnossa.
Kaupungin lehdistötiedote ja linkki asiakirjaan
Mielestäni asiakirja on erittäin hyvä, ja jos siihen pohjautuen saataisiin käytännön järjestelmiä rakennettua niin edistystä voisi oikeasti sanoa tapahtuneen. Asiakirjassa nostetaan mm esille stereotypioden torjumisen merkityksen tasa-arvotyössä, ja allerkirjoittajat sitoutuvat toteuttamaan toimenpiteitä ja kampanjoita ja henkilökunnalle koulutusta joiden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta sukupuolistereotypioiden haitallisesta vaikutuksesta. Mielestäni tasa-arvotyössä juuri tämä on keskeistä, liian helposti sorrumme siihen että esimerkiksi poikien väkivaltainen käytös nähdään asiaan kuuluvana osana mieheksi kasvamista koska maskuliinisuuteen mukamas kuuluu jonkinmoinen ärhentelevä fyysisyyden osoittaminen. Heh, hieno lause…
No, tuo oli aika periaatteellinen esimerkki, ja konkreettisimpiakin tavoitteita tarvitaan. Minä, kuten moni muukin kunnallisvaaliehdokas, olen sitoutunut Amnestyn suosituksiin.
Keskeistä kunnallisella tasolla olisi saada kuntaan naisiin kohdistuvan väkivallan työn koordinaattori. Suuri osa käytännön työstä tehdään kolmannen sektorin suorittamana, ja Turku on mukana rahoittamassa osaa tätä toimintaa. Ongelmana on tietysti se että rahoitus on niukkaa koko ajan kasvavaan tarpeeseen nähden, mikä luonnollisesti vaikeuttaa jatkuvuuden aikaansaamisen työssä. Suurin osa rahoituksesta tulee RAY:n tai asiakasmaksujen kautta. Minulla ei ole tarkkaa kuvaa siitä mitä kolmannen sektorin toimintaa kaupunki on mukana rahoittamassa ja tottakai hyviä kohteita löytyisi loputtomiin. Silti ehkä toivoisin jonkinmoista arvokeskustelua siitä että mitä toimintaa kaupungin tulee rahoittaa, naisiin kohdistuva väkivalta on niin laaja ongelma joka periaatteessa voi koskea ihan jokaista kaupunkilaista, joten tähän toimintaan minun mielestäni kaupungilta pitäisi löytyä halua panostaa rahallisesti. Etenkin jälkitapaamisiin pitäisi mielestäni lähisuhdeväkivaltaa kokeneilla olla nykyistä paremmat mahdollisuudet.
Valtakunnallisella tasolla olisi myös paljon korjattavaa, esimerkiksi turvakotipaikkoja Suomessa on vain noin 100, kun niitä esim. EU:n suositusten mukaan tulisi olla vähintään 600-700. Ruotsissa hallituksen toimeksiannosta perustettiin reilu vuosi sitten maanlaajuinen tukipuhelin jossa ammattilaiset 24h vuorokaudessa vastaavat kysymyksiin lähisuhdeväkivallasta, puhelut numeroon ovat ilmaisia, eikä niistä tule merkintää puhelinlaskuun. Ja lakisäädäntöäkin tulisi mielestäni uudistaa, lievä pahoinpitely tulisi sisällyttää yleisen syytteen alaiseksi rikkeeksi, ja lisäksi mielestäni tulisi olla ilmoitusvelvollisuus myös aikuisiin kohdistuvasta väkivallasta rikoslaissa.
Työtä siis riittää sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Vaikka olenkin idealisti ja uskon että muutoksia voi saada aikaiseksi niin pelkään kyllä että myös neljän vuoden kuluttua on tarvetta kokoontua ennen vaaleja keskustelemaan samasta aiheesta. Toivon silti että silloin olisi tätä kertaa enemmän edistysaskelia raportoitavana siitä mitä valtuustokauden aikana on tapahtunut, ja että edistysaskeleet siinä vaiheessa olisivat konkreettisia tekoja eivätkä ainoastaan hienoja ohjelmia.
Aika vähän lupauksia olen vaalityön aikana mennyt tekemään, Vasemmistoliitolla ja Åbo Gröna Vänsterillä on omat tavoiteohjelmansa joihin olen sitoutunut, mutta muuten olen pitänyt aika matalaa profiilia ja vain luvannut yrittää ajatella järkevästi, huomioida hiekoimmassa asemassa olevat ja tehdä parhaani joka asiassa. Jossain vaiheessa taisin luvata jatkaa blogin kirjoittamista jos tulen valituksi, jotta täältä voisi seurata miten olen ajatellut eri kysymyksiin liittyen. Eilen tuli sitten tehtyä ainakin yksi konkreettinen lupaus. Kaveri joka on TYKS:issä töissä ihmetteli että niin suuri organisaatio ei vaikuta lajittelevan jätteitään, ainakaan osastoilla ei esim keräyspaperia lajitella. Omat lajittelut tuntuvat aika merkityksettömiltä jos paikoissa missä kierrätyksellä olisi niin paljon suurempi vaikutus ei asiasta välitetä. Joten nyt olen luvannut ottaa selvää asiasta ja tarpeen vaatiessa yrittää puuttua asiaan, Turku on sairaanhoitopiirin suurin kunta joten jollakin tapaa asiaan pitäisi pystyä vaikuttamaan.
Ympäristöohjelmassamme on hieman tätä laajempia tavoitteita jätteiden synnyn ehkäisemään liittyen ja kunnalliseen lajitteluun ja kierrätykseen liittyen, mutta suuret linjaukset ovat tietysti vähemmän konkreettisia kuin arjessa kohdatut esimerkit siitä mitkä asiat tulisi tehdä paremmin. Minuun saa mielellään otta yhteyttä sekä linjauksiin että konkreettisiin asioihin liittyen niin voin sitten yrittää viedä asioita eteenpäin.
Idag har jag deltagit i Turun Sanomats kandidatutmaning. Distriktsorganisationerna för de olika partierna hade fått en inbjudan att skicka en representant till en lekfull tävling där kandidaternas allmänbildning skulle testas. Inbjudan var lite vag, och när jag blev tillfrågad att representera Vf så pluggade jag för säkerhets skull lite budgetsiffror och Åbohistoria på förhand, ifall fokus sen ändå skulle vara på politik. Men det visade sej att fokus var på hur bra kandidaterna har koll på ”ungdomarnas värld”, så frågorna handlade inte alls om ”klassisk allmänbildning”. Vi fick spela trivial för ungdomar där frågorna oftast handlade om kändisar, så mitt memorerande av att senaste storbrand i Åbo var 1827 var förgäves…
En kul detalj med det hela var att många av partierna verkade ha tänkt på samma sätt när de skulle utse representanter till tävlingen, det verkade som att alla som bara hade lyckats med det hade skrapat fram en ung doktorand som dom tänkte att skulle ge ett smart men ungdomligt intryck av partiet. I mitt fall gick det dock i stöpet, jag lyckades när det gällde svara fel på alla tre av mina frågor och blev dessutom grinig när jag märkte att jag skulle ha kunnat svara på många av mina medtävlares frågor som de svarade fel på. Ett klassiskt trivialupplägg alltså, men jag lyckades ändå hålla mej från att under de andras frågetur skrika ”oj vilken enkel fråga, jag kan den där”, kanske jag får vara nöjd med det. Och kanske jag får acceptera att jag inte heller är så värst ungdomlig mera heller, det var typ jag och seniorpartiets representant som inte fick en enda fråga rätt…
(och min rubrik är ett försök till skämt, de riktiga kidsen bryr sej knappast om facebook och jag misstänker att dom inte heller kallar det för fejan)
No niin, nyt on sitten ennakoäänestys käynnissä. Muutenkin on ihan tarpeeksi jännitystä elämässä tällä hetkellä, huomenna osallistun johonkin Turun Sanomien ”tietävätkö kunnallisvaaliehdokkaat mistään mitään” -juttuun, jossa meidän yleistietoutta kai testataan, pieni pelko puserossa on että menen vastaamaan väärin johonkin milloin Suomi itsenäistyi-tyyppiseen kysymykseen. Tuohon kyllä siis tiedän vastauksen ja kyllä mulla ihan ok yleissivistys on mutta ainahan näitä aukkoja löytyy, enkä edes tiedä mistä aihealueesta meitä tentataan. No, kokemus sekin tulee joka tapauksessa olemaan, riippumatta miten menee.
Tämän lisäksi osallistun Amnestyn paneelikeskusteluun lauantaina, ja kyllä minä senkin koen haasteena koska en nyt erityisesti näistä paneelikeskusteluihin osallistumisista nauti. Tässä tosin on kyse aihealueesta (Turun palvelut ja naisiin kohdistuva väkivalta) jonka koen niin tärkeäksi että paikalla olisin joka tapauksessa, ja olen kumminkin perehtynyt näihin kysymyksiin sen verran hyvin että koen että minulla voisi myös olla keskustelussa jotain sanottavaa. Tilaisuus on lauantaina klo 14-16 uuden pääkirjaston studiossa.
Ja sitten vielä tämän lisäksi oli eilinen Suomi-Itävalta U21 -futiskarsintamatsi. Huikea ottelu (tosin pelin taso ei ollut paras mahdollinen mutta jännitystä riitti), ja huikea tunnelma. Ja joukkue siis teki historiaa etenemällä U21 EM-kisoihin.
Kirjoitin tuossa pari päivää sitten galluptuloksiin liittyen ihan sivulauseessa siitä että epäilin että kansainvälinen finanssikriisi ehkä saa ihmiset äänestämään oikeistolaisemmin, koska Kokoomuksen ja muiden ”nyt meillä ei ole varaa panostaa hyvinvointipalveluihin” kuullostaa vakuuttavalta. Siihen liittyen sitten kirjoitin että lähtökohdan tulisi olla että nyt meillä ei ole varaa olla panostamatta hyvinvointipalveluihin, ja että kyse loppujen lopuksi on priorisoinneista. Haluaisin vielä palata ihan tuohon ihmisten äänestyskäyttäytymiseen, sillä onhan se aika nurinkurinen. Finanssikriisihän on täysin oikeistolaisen markkinafundamentalistisen politiikan seuraamus. Koko asuntolainakupla USA:ssa on lähtenyt paisumaan siitä johtuen että ollaan sokeasti uskottu siihen että markkinat eivät tarvitse mitään säätelyä tai valvomista, vaan ollaan uskottu tai ainakin väitetty että markkinat ohjaavat itse itseään. Siitä syntyi sitten tämä iso kupla jossa lainoja myytiin eteenpäin ja vanhoja lainoja käytettiin uusien lainojen vakuuksina, ja kun asuntojen hinnannuosu tyrehtyi niin kupla puhkesi. Ja nyt kun tämä häikäilemätön markkinausko johti karilleajoon niin kutsutaan valtio ja veronmaksajat apuun.
Tällaisessa tilanteessa tuntuu oudolta että ihmiset haluaisivat turvautua oikeistopuolueisiin kunnallisvaaleissa, sillä onhan tässä paikallisen tason ulkoistamisessa kyse ihan samanlaisesta markkinauskosta joka globaaleilla markkinoilla nyt on johtanut kriisiin. Ja kuten jo kirjoitin tuossa aikaisemmassa tekstissäni, myös paikallisella tasolla ollaan jo saatu kokea että oikeistolaiset talousmenetelmät eivät tuo säästöjä kunnalle ja veronmaksajille, ne vain ohjaavat rahat yksityisille toimijoille ja heikentävät palvelujen laatua. Ehkä olisi jo aika irtaantua tästä sokeasta markkinauskosta?
I början av året initierade Trygve Söderling en diskussion om avsaknaden av transparens inom de finlandssvenska fonderna. En aspekt av debatten handlade även om hur finlandssvensk massmedia är så beroende av fondernas finansiering att ingen kritisk granskning av denna brist på transparens förs.
Åbo Gröna Vänster ordnar inkommande måndag (kl 15.00 i Arken) en debatt om fondernas inflytande över massmedia i Svenskfinland. Medverkar gör, förutom Trygve Söderling själv, även Hbl:s fd chefredaktör Max Arhippainen, samt Åbo Underrättelsers chefredaktör Torbjörn Kevin. Gör gärna reklam för debatten, nedan en affisch som kan printas ut och hängas upp vid ÅA eller på andra lämpliga ställen.
Kaksi päivää ennakkoäänestyksen alkuun ja Turun Sanomien tilaama kannatuskysely povaa vaalitappiota vasemmistolle. Vasemmistoliiton valtuustopaikat jäisi gallupin mukaan kahdeksaan, mikä kyllä olisi valtava pettymys. Heikki Talvitien siirryttyä demareista meillähän on ollut yksitoista edustajaa nykyisessä valtuustossa, eli takapakkia tulisi melkoisesti.
No, gallupit on yksi juttu ja vaalit toinen, ja kannatuksen lasku mahtuu virhemarginaalin haarukkaan. Pieniltä firmoilta tilatut gallupit ovat myös vuosien mittaan aliarvioineet Vasemmistoliiton kannatuksen, lienee kyse otoksen valikoitumiseen liittyvistä ongelmista. Silti näkymät kyllä huolestuttavat minua. Enemmän kuin huolestuttavat, pikemmin masentavat minua. Minulla elää niin vahvana usko siitä että vahvaa Vasemmistoliittoa ehdottomasti tarvittaisiin tilanteessa missä minä koen että yhteiskunnallinen ilmapiiri koko ajan kovenee. Pääministerimme ärtyneisyys siitä että joku edes haluaa puhua köyhistä on mielestäni aika kuvaava esimerkki, olemme tilanteessa missä pitää puhua innovaatioista ja huippuyksiköistä, ja heikko-osaisista puhuminen on vanhanaikaista. Tämän päivän hesarissa kansanterveyslaitoksen tutkija Timo Partanen puhuu univajeesta uutena kansantautina, ja määrittelee syyksi siihen työelämään liittyvät muutokset. Reagoidaanko tähän tai niihin satoihin vastaaviin uutisiin? Eipä tietenkään, koska ihmisten hyvinvointi ei mahdu kilpailuyhteiskunnan sananvarastoon. Kilpaillessa unen tarve on toissijaista, ja joustavuus on kaikki kaikessa.
Mutta gallupeista siis piti puhua. Kai tässä voi olettaa että kansainvälinen finanssikriisikin pelottaa kansalaisia, ja ihmisten mielikuvissa vasemmistolainen talouspolitiikka merkitsisi suuria menolisäyksiä. Tavallaan se on tottakin, joillekin sektoreille, kuten vanhustenhoitoon, toivomme lisäpanostusta vaikka panostus ei taloudellisessa mielessä maksaisi itseään takaisin. Mutta ennen kaikkea vasemmistolainen talouspolitiikka merkitsee priorisointia, ja vasemmistolaisissa priorisoinneissa ei puhuta pennisilloista tai upouusista kerskakongressihalleista tai toriparkeista, vaan ensisijaisesti kansalaisten hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen panostavista toimenpiteistä. Kokoomushan on onnistuneesti rummuttanut sitä että Turku on kriisissä ja että nyt julkista sektoria pitää leikata ja menoraameja kiristää. Jotenkin on vaan jäänyt taka-alalle että tätä politiikkaa on jo harrastettu aika kauan, eikä sitä politiikkaa jatkamalla näy mitään päätepistettä leikkaamisille ja kiristämisille. Neljä vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa, ja silloinkin puhuttiin leikkausten tarpeesta. No, vaalien jälkeen ryhdyttiin tuumasta toimeen, ja Kokoomuksen johdolla talouden tervehdyttämiseksi tehtiin ns hallitussopimus, jonka allerkirjoittivat kaikki puolueet vasemmistoliittoa lukuunottamatta. Nyt tätä tervehdyttämissopimusta on toteutettu neljä vuotta, ja minun mielestäni on ilmiselvää että Kokoomuksen ajamat menetelmät eivät tuo säästöjä. On kilpailutettu, on ulkoistettu, ollaan myyty ja supistettu. Ja yleinen taloussuhdanne siis on ollut hyvä viime vuosina. Silti nyt rummutetaan sitä että tilanne on vain pahentunut ja että pitää supistaa vielä enemmän. Eikö pian pitäisi tajuta että toimivat peruspalvelut ovat edellytys sille että sosiaalimenot eivät kasva? Eikä pitäisi tajuta että supistamalla näistä kaivamme itsellemme kuoppaa? Ja nyt puhun ainoastaan taloudellisesta perspektiivistä, vielä masentavammaksi tämä supistamispolitiikka muuttuu jos sitä tarkastelee moraalisesta näkökulmasta.
No, täytyy nostaa hattua kokoomuslaisille siinä mielessä että erittäin tehokkaasti ja taitavasti he onnistuvat pelaamaan mielikuvilla, ja saamaan aikaiseksi vaikutelman siitä että heidän ajamat vaihtoehdot ovat pakon sanelemat, ja että niitä vastaan on turha pyristellä. Kyllä minuunkin iskee välillä kyynisyys, ja ajatus siitä että pieni Markus/pieni Turku/pieni Suomi on vain ajopuu, jolle ainoaksi vaihtoehdoksi jää yrittää pysyä pinnalla globalisaation virtauksissa. Turun Sanomien galluplukemat vahvistavat tällaista vaikutelmaa, ja saa miettimään sitä ovatko kaikki muut jo luovuttaneet. Mutta onneksi historiasta löytyy isoja esimerkkejä siitä mitä yhdessä voi saada aikaiseksi, ja onneksi esimerkiksi Turun Vasemmistoliitosta löytyy vielä idealisteja jotka saavat temmattua minutkin mukaansa uskomaan että asioihin voi vaikuttaa. Nyt on vajaa kaksi viikkoa aikaa saada äänestäjätkin uskomaan tähän, ja haluankin toistaa joitakin viikkoja sitten lausumani kehotuksen: tell five to tell five. Jos sinä olet päättänyt äänestää Vasemmistoliittoa tulevissa vaaleissa olet jo tehnyt oikein hyvän ja hienon päätöksen. Mutta tämän lisäksi toivoisin että auttausit vielä sen verran että kerrot tästä päätöksestä viidelle tuntemallesi turkulaiselle, ja kehottaisit heitä tutustumaan vasemmistoliiton ehdokkaisiin. Kaikki ehdokkaat löytyvät osoitteesta www.turunvasemmistoliitto.fi/ehdokkaat.html.
